Urbaanit elokuvat Kontulassa

Kontula Urban Film Festival on kaupunkielokuvien festivaali, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa Helsingin Kontulassa lauantaina 28. lokakuuta 2017. Festivaalin esityspaikkana ja tekijävieraiden kohtaamispaikkana toimi Kontulan nuorten toimintakeskus Luuppi.

Kontula Urban Film Festivalin ohjelmistossa oli tuore dokumentti Skyś´is the limit (2017), joka kertoo  kansainvälisestä muraali-ilmiöstä sekä juuri ensi-iltansa saanut Abkhazia-dokumentti, joka kuvaa elämäntapaskeittaajien seikkailua itsenäisyyssodan runtelemaan neuvostoaikaiseen lomaparatiisiin.

Festivaalilla nähtiin myös mm. Pohjoismaiden parhaaksi elokuvaksi ehdolla oleva Kontulassa kuvattu Tyttö nimeltä Varpu ja palkittu ja kehuttu Seinää päin -elokuva sekä Antti Heikki Pesosen ja Juho Kuosmasen lyhytelokuvat Korsoteoria ja Kaupunkilaisia. Lisäksi ohjelmisossa oli Nuorten KUFF -workshopin elokuvia. 

“Urbaanille, kaupungistumisesta, lähiöelämästä ja kaupunkikulttuurista  kertoviin elokuviin erikoistuneelle festivaalille on tilausta”, sanoi Kontula Urban Film Festivalin ja myös elektronisen musiikin festivaali Kontula Electronicin yksi järjestäjistä Pertti Ylikojola.  

 

Abkhazia-dokumentti kiinnostaa

Abkhazia-dokumentin ohjaaja Vantte Lindevall sekä nuorisotutkijat Heta Mulari, ja Arseniy Svynarenko ja Olli Haanpää keskustelemassa nuorten kaupunkitilasta ja muusta

Kaupunkilaisia –elokuvan ohjaaja Juho Kuosmanen ja näyttelijä Omar Abdi.

KUFF -workshopin elokuvien tekijöitä ja Kelaamon Saara Konttinen.

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.